SOOLin Talvipäivät siirtyy - uusi ajankohta 22.-24.4.2022

3.2.2022

Nyt se kuitenkin tapahtui! SOOLin Talvipäivät Joensuussa on päätetty siirtää pitkittyneen koronatilanteen ja rajoitusten purkuun liittyvän epävarmuuden vuoksi huhtikuulle. Jo ostetut liput kelpaavat tapahtumaan sellaisenaan ja myös uusia lippuja on vapautumassa myyntiin.

Talvipäivät oli tarkoitus pitää 4.–6. maaliskuuta 2022. Päätös tapahtuman siirtämisestä tehtiin vastuullisuutta ja terveysturvallisuutta korostaen yhdessä SOOLin, talvipäiväyhdistyksen ja tapahtuman yhteistyökumppaneiden kanssa.

Koronarajoituksia ollaan maan hallituksen ohjeistuksen mukaan kevään aikana purkamassa, mutta purkamisen suotuisaan etenemiseen liittyy vielä epävarmuustekijöitä maaliskuun alkupäivien osalta. Joensuussa käytännön toimista ja ohjeistuksista paikallisen epidemiatilanteen mukaisesti vastaa Itä-Suomen aluehallintovirasto. Tapahtuma päätettiin siirtää ajoissa nyt myös siksi, että esimerkiksi ainejärjestöt ehtivät näin järjestellä uudelleen bussikuljetuksensa.   

SOOLin Talvipäivät on järjestelyjen kannalta livekonsertteineen ja koulumajoituksineen erittäin mittava yleisötapahtuma, johon odotetaan kaikkiaan yli kolmea tuhatta osallistujaa. Esimerkiksi koulumajoituksen osalta yhteistyökumppanina on Joensuun kaupunki, joka toivottaa opeopiskelijat tervetulleiksi, mutta vasta sellaisessa tilanteessa, jossa yhteismajoitus on varmuudella toteutettavissa turvallisesti ja Itä-Suomen aluehallintoviraston voimassa olevien ohjeistusten puitteissa.

Tapahtuma-ajankohdan siirtyminen saattaa vaikuttaa varsinkin livekonserttien ohjelmaan, ja mahdollisista muutoksista tiedotetaan heti, kun artistikiinnitykset on saatu varmistettua.

Jo ostetut liput kelpaavat tapahtumaan sellaisenaan siirrosta huolimatta ja myös uusia lippuja on tulossa myyntiin. Mahdolliset ajankohdan siirrosta johtuvat peruutukset tulee tehdä osoitteeseen peruutusTP22@gmail.com, ja lipun hinta palautetaan näissä tapauksissa.


Tervetuloa SOOLin Talvipäiville Joensuuhun 22.-24.4.2022!


Lisätiedot: 

Kalle Liuski, pääsihteeri, 020 748 9656, kalle.liuski@sool.fi
Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOL ry

Julia Lautala, puheenjohtaja, 040 581 4106, joensuuntalvipaivat@gmail.com
Joensuun kasvatustieteen opiskelijat ry (JoKa)




Osallistumisen peruuttaminen

  • Peruutathan lippusi perjantaihin 18.2. klo 23.59 mennessä
  • Peruutus tehdään lähettämällä osoitteeseen peruutusTP22@gmail.com viesti, jossa kerrot nimesi ja että haluat perua lippusi muuttuneen ajankohdan vuoksi
  • Palautamme rahoja osallistumisen peruuttaneille 19.2. alkaen ja rahat palautetaan sille kortille tai tilille, jolla lippu on maksettu


HUOM! Perjantain 18.2. klo 23.59 jälkeen tulleita peruutuksia ei hyväksytä. Jos et saanut peruttua lippuasi ajoissa, myy lippusi täältä löytyvien ohjeiden mukaisesti.